Kauneushoitola Solarin blogi

Nuoren ihonhoito

Maanantai 21.9.2020 - Terhi

Milloin nuoren pitäisi aloittaa ihonsa hoitaminen?

Hyvä kysymys, joka kiinnostaa nuorta itseään sekä tietysti myös vanhempia. Iän mukaan tätä on vaikea perustella johonkin tiettyyn numeroon mutta sen voisi ajatella sijoittuvan 10-14 vuoden vaiheille. 

Asiaa kannattaa pohtia toisesta näkökulmasta.
Minkälaisia muutoksia nuoren iholle on tullut vai onko niitä ilmestynyt vielä ollenkaan? Ihon rasvoittuminen tai yhtä lailla ihon pinnan kuivuminenkin ovat merkkejä, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Nämä muutokset johtuvat hormonien ja monien muiden toimintojen yhteisvaikutuksesta. 

Nuoren ihon muutokset kertovat, että murrosikä on alkamassa. Nykyisin iän puolesta murrosikä alkaa aikaisemmin kuin koskaan ennen. Siksi onkin tärkeää huomata nuoren ensimmäiset muutokset kehossa. Myös perimä vaikuttaa muutoksiin. Jos vanhemmilla on ollut haasteita ihonsa kanssa niitä on usein myös lapsella.

Ole utelias vanhempi ja juttele nuoren kanssa
Nuori saattaa myös itse innostua ja kiinnostua ihonsa hoitamisesta. Silloin kannattaa tukea nuorta ja hankkia ensimmäinen oma tuote hänen käyttöönsä. Tärkeää on myös ottaa selvää minkälainen se tuote olisi joka nuoren iholle sopisi parhaiten. Silloin on tärkeää myös tunnistaa minkälainen nuoren iho on sillä hetkellä. Ihon päivittäiseen puhdistamiseen käytettävä tuote voisi olla se ensimmäinen askel. 

Nuoren kanssa kannattaa puhua ihon hoitamisesta ja kannustaa siitä huolehtimiseen. Nuori kuitenkin kuuntelee kavereiden tai median mainoksia ja tekee niistä itse valintoja. Ja nämä muiden valinnat eivät ole useinkaan niitä parhaita vaihtoehtoja juuri hänen iholleen. Siksi kannattaakin kääntyä kosmetologin puoleen ja kysyä rohkeasti neuvoa. Ihonhoidon ammattilainen osaa neuvoa parhaimmat vinkit ja ehdottaa turvallisia tuotteita kotihoitoon. Ei ole oikeasti sama millä ja miten nuoren herkkää ihoa hoitaa. Kyse on myös millaiseksi se oma iho voi kehittyä tulevaisuudessa. Jos ihoa alkaa hoitamaan aivan vääränlaisesti aika ei ainakaan paranna tilannetta. Silloin on myös paljon pidempi tie asian korjaamiseksi.

Kun oppii tuntemaan ihonsa jo murrosiäin alkuvaiheesa on paljon helpompi omaksua oikeat tavat ihon hoitoon. Tällöin myös ymmärtää oman ihon ja kehon tärkeyden. 

Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa! 
Jos nuori kokee, ettei pysty vaikuttamaan omaan ihoonsa tai kehoonsa siitä jää muistijälki. Muistijälki vaikuttaa edelleen kun nuorelle tulee ikää lisää. Silloin ei aikuisenakaan usko voivansa auttaa ihoaan voimaan paremmin. Nuori aikuinen saattaa ajatella mielessään, että minulla on aina ollut huono iho ja näin se sitten vaan on. Ajatus jää muistiin ja se vaikuttaa itsetuntoon koko elämän ajan. Ennaltaehkäisy ja oikeanlainen tieto auttaa saamaan vahvan itsetunnon. Silloin nuori tietää tilanteensa ja pystyy tekemään parhaimmat valinnat ihonsa hoitamiseen.

Kannattaa tehdä oikeita valintoja ihon hoitamiseen liittyen;

-opettele tuntemaan oma iho
-kysy neuvoa ihonhoidon ammattilaiselta
-muista säännöllinen ihon hoitaminen

Edellisillä neuvoilla pääset jo hyvään alkuun!

adult-beautiful-facial-expression-774866.jpg

Nuoren ihonhoitovalmennus

Olen itse seurannut omien nuorten ihon hoitamista ja nähnyt sen välillä ahdistavankin puolen taistellessa epäpuhtauksia vastaan. Itse toimin kosmetologina ja nuorten kanssa on tullut työskenneltyä myös hoitolassa.

Useimmiten olen nähnyt ihoa hoidettavan täysin vääränlaisilla tuotteilla. Ihoa hoidetaan aivan liian vahvoilla pesuaineilla, joiden raaka-aineet eivät ole hyväksi nuoren iholle. Se on syy miksi iho alkaa kiukuttelemaan ja voimaan huonosti. Liian pesevien ja voimakkaiden tuotteiden jälkeen ihon pinta tukkeutuu. Samalla myös iho yrittää korjata tilannetta puskemalla lisää talia ja rasvaa ihon pinnalle. Tukkeutuneet talirauhaset eivät pääse toimimaan normaalisti ja silloin syntyy epäpuhtauksia. Nämä epäpuhtaudet jäävät siis jumiin ihon alle eivätkä pääse pois. Ihoa alkaa riehumaan eli syntyy eriasteisia tulehduksia ja tulehtuneita finnejä. 

Mutta onneksi näihinkin asioihin voi puuttua ja saada apua. Olen kehittänyt nuorelle suunnatun ihonhoitovalmennuksen, jossa käydään juurikin edellisiä asioita läpi. Valmennuksesta nuori saa henkilökohtaisia neuvoja juuri omalle iholle. Oikeastaan se on matka omaan ihoon ja sen hoitamiseen. Hellävaraisesti ja helposti voisi sanoa. 

Kun oppii tuntemaan miten iho toimii ja miten sitä itse voisi hoitaa parhaiten, se antaa varmuutta itsetuntoon. Silloin tietää miten toimia ja miten voi vaikuttaa ihonsa parhaaksi. Tieto on siis avainasemassa kehonsa tuntemukseen ja hyvinvointiin.

Voit lukea lisää nuoren ihonhoitovalmennuksesta www.kauneushoitolasolar.fi/nuoren-ihonhoitovalmennus 

Olen täällä juuri sinun ihoasi varten.

Terkuin Terhi Kh Solar

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nuori, ihonhoito, iho, akne, epäpuhtaudet